Vaarallinen rakkaus

Vuorineuvos Jorma Eloranta, hallituksen puheenjohtaja Neste Oyj, Suominen Oyj, Uponor Oyj

JormaElorantaSuomi rakastaa sääntelyä ja pelkää kilpailua. Paras tulos syntyy monen mielestä siten, ettei ihmisiä, yrityksiä, järjestöjä ja valtakuntaa johdeta. Kysytään vain porukalta, mitä se haluaa. Sitten sovitaan.

Tulos on hätkähdyttävä. Olemme onnistuneet luomaan työsopimusten viidakon. Suomalainen palkanmuodostuksen joustavuus saavutti tuoreimmassa World Economic Forumin (WEF) kilpailukykyvertailussa sijan 140.

Syyskuun lopussa julkaistussa selvityksessä oli mukana 140 maata. Olimme kaikkein kankeimpia. Vihoviimeisiä lajissa, joka on ratkaisevan tärkeä työmarkkinoiden kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta.

Tasapuolisuus kangistaa

Joustava palkanmuodostus lisää työllisyyttä ja kannustaa hyviin suorituksiin. Suomi ei voi varmaankaan olla työmarkkinoiden joustavuudessa ykkönen eikä sen ehkä tarvitsekaan olla. Ripaus markkinataloutta tekisi kuitenkin hyvää.

Yrityksissä palkanmaksun lähtökohtana ovat työsuoritteet, joiden kautta yritys tuottaa tavaroita ja palveluita asiakkailleen. Minusta on oikeudenmukaista, että hyvistä ja tuottavista suoritteista maksetaan enemmän ja heikoista vähemmän.

Keskustelu palkoista voisi Suomessakin tarkoittaa ratkaisujen etsimistä, jotta yritykset voisivat menestyä ja maksaa porukalleen kunnon korvauksen. Sen sijaan me pohdimme jokaisen muutoksen tasapuolisuutta suhteessa vallitsevaan tilanteeseen. Kuinka voisimme pitää kaikki palkkasuhteet ennallaan ja – jos mahdollista – pienentää palkkaeroja.

Tällä tyylillä olemme jo pitkään jäykistäneet työelämän pelisääntöjä. Olemme itse tärvelleet kilpailukykyämme. Suomalaiset yritykset menestyvät maailmalla kohtuullisen hyvin, mutta huolestuttavan monilla on vaikeuksia kotimaassa.

Verotus leikkaa työhaluja

Parhaiden työntekijöiden suoritteiden arvo on moninkertainen heidän kollegoihinsa verrattuna. Tasapuolisuuden vaatimus on kuitenkin johtanut siihen, että aloittelijoille maksetaan Suomessa lähes yhtä paljon kuin kokeneille. Vapaamatkustajat elättävät itsensä toisten suoritteilla.

PalkkaSysteemi on teoriassa tasapuolinen mutta käytännössä epäreilu. Se ei huomioi myöskään maan eri osien erilaisia tilanteita. Kärjistäen voisi sanoa näin: Kun palkka on sama kaikille, pääkaupunkiseudulla se on matala ja maakunnissa liian korkea.

Ja jos sitten joku tekee tarmokkaasti töitä ja saavuttaa vähän suuremman palkan, se leikataan häneltä pois verotuksella. Jos olette sitä mieltä, ettei asia ole ihan näin, etsikää käsiinne tuo aiemmin mainittu WEF:n selvitys. Kun WEF arvioi verotuksen vaikutusta työn kannustavuuteen, Suomi yltää sijalle 109.

Emme ole ihan viimeisiä verotuksen kannustavuudessa, mutta rupusakkia kuitenkin. Verotus on mennyt överiksi, koska julkinen sektori on kasvanut liian suureksi.

Ura auki maahanmuuttajille

Työmarkkinoiden jäykkyys vaikeuttaa myös Suomeen muuttavien pakolaisten työllistymistä. Kaikkien etu olisi, että maahanmuuttajat voisivat saada työpaikan mahdollisimman nopeasti.

PakolaisvirtaKaikki ymmärtävät myös sen, ettei heidän tuottavuutensa ole uran alussa samalla tasolla, mihin suomea äidinkielenään puhuva ammattilainen yltää. Maahanmuuttanut kollega tarvitsee enemmän tukea ja opastusta.

Sellaisesta suoritteesta ei oikein voisi maksaa täyttä korvausta. TES-pelisääntöjen yleissitovuus ja työluvakäytännöt estävät kuitenkin järjen käytön.

Järkevä työ olisi paras kotouttaja. Suomi tarvitsee lisää työtätekeviä ihmisiä myös väestön ikärakenteen takia. Hädänalaisista oloista Suomeen selviytyneitä ei saa byrokratisoida ryhmäksi, joka syrjäytyy ja turhautuu eikä tuota mitään. Heidät pitää ottaa riemumielin mukaan rakentamaan uutta kotimaataan. Meidän tärkein velvollisuutemme on huolehtia siitä, että maahanmuuttajat saavat mahdollisuuden.

Pakolaisvirta muuttuu voimavaraksi, kun uuden tilanteen vaatimat byrokratiamuutokset toteutetaan viivyttelemättä.

Odottajan aika tulee kalliiksi

Rami Ahola, Associate Partner, IBM Global Business Services

RamiAholaMyönnetään. Esineiden internet on hypen huipulla nyt. Internet of Things (IoT) on kaikkien huulilla, eikä mene pitkään kun se on melkein joka paikassa. Sensoreita asennetaan kiihtyvällä tahdilla, koska niiden suorituskyky kasvaa ja hinta putoaa.

Suuri osa koti- että teollisuuskäyttöön tarkoitettujen koneiden ja laitteiden vioista voidaan tunnistaa tulevaisuudessa reaaliajassa. Huoltomiehen ei tarvitse enää arpoa, mitä työkaluja ja osia hän ottaa mukaansa työmaalle. Asiakastyytyväisyys paranee, kun turhat käynnit loppuvat ja koneet saadaan takaisin toimintaan nopeammin.

Jääkaappi kertoo itse, milloin maito loppuu. Pesukone käynnistyy omin päin silloin, kun sähkö on halpaa. Pesukoneiden kehittäjät näkevät, mitä pesuohjelmia esimerkiksi pohjoismaisilla markkinoilla käytetään ja kuinka nopeasti nukkasihdit tukkeutuvat. Takuuaikaa voidaan jatkaa, jos tiedetään että laitetta käytetään vähän.

PaahdinNettiyhteys voidaan asentaa myös leivänpaahtimeen tai satamanosturiin. Ensin pitää tietysti keksiä jokin hyvä syy, minkä vuoksi paahtimen pitää olla netissä. Tai mitä etua reaaliaikaisesta nosturidatasta on. Yhteyden ja tietojen keräämiseen kustannusten pitää olla jossakin järkevässä suhteessa laitteen
valmistuskustannukseen ja yhteyden avulla saavutettavaan hyötyyn.

Tyytyvätkö suomalaiset odottelijan rooliin?

Tekes on arvioinut, että suomalaiset firmat tulevat jälkijunassa esineiden internetiin. En ole ihan varma, onko tilanne noin huono. Mutta näen ja myös kuulen Suomessa skeptisyyttä, joka aiheuttaa ymmärrettävää turhautumista alan innokkaimpien kehittäjien keskuudessa.

Skeptikot muistuttavat, että Suomi-firmat siirtyivät esineiden internetiin jo 20 vuotta sitten. Wärtsilän dieselmoottori soitti Vaasaan ja kertoi valvojalle, että sylinteri numero seitsemän alkaa olla liian lämmin. Valvoja soitti laivan konemestarille, teki kysymyksiä ja ehkä antoi muutamia hyviä ohjeita.

Sen jälkeen on tapahtunut hyvin paljon. Analytiikka on kehittynyt pitkin harppauksin ja kehittyy edelleen. Kokeilujen ja demojen toteuttaminen on helpompaa, halvempaa ja nopeampaa kuin koskaan. Esimerkiksi IBM on kehittänyt kokeiluja varten alustan, jonka käyttäjän ei tarvitse kirjoittaa riviäkään koodia.

Suomalaiset firmat eivät silti kokeile kovinkaan paljon. Suuri osa tyytyy valmistelemaan IoT-strategiaansa ja seuraamaan katseella, kun jotkut muut kokeilevat. Firman suuri kokokaan ei näytä estävän näitä kokeiluun rohkenevia yrityksiä. Muutamat kansainväliset jätit tekevät hyvinkin ketteriä kokeiluja.

Sivustaseuraaja putoaa kehityksen kelkasta

En suosittele passiivisuutta IoT-maailmassa, vaikka saatankin ymmärtää passiivisuuden syitä. Joissakin tilanteissa on varmasti viisaampaa antaa muiden tehdä typerät ja kalliit virheet kuin rynnätä tekemään uusia juttuja ensimmäisten joukossa. Standardien puute
Viisaampaa on toinen hyvä syy tyytyä tekemisen sijasta tarkkailuun. Eri valmistajien laitteista tulevien tietojen yhdistäminen vaatii paljon työtä. Myös tietoturvaan ja yksityisyydensuojaan liittyy isoja kysymyksiä.

Kiinasta kerättyä tietoa ei saa viedä maasta ulos, ja EU:lla on sama periaate.

Kaikkiin edellä mainittuihin ongelmiin löytyy ratkaisuja. Kyse on enemmän asenteesta kuin totaalisista esteistä, joiden takia kokeiluja ei kerta kaikkiaan voi tehdä. Kokeiluja voi tehdä, kun hyväksytään se periaate, että kaikki kokeilut eivät onnistu. Pettymykset ovat tavallisia ja usein hyödyllistä. Jos kaksi viidestä kokeilusta onnistuu, kokonaisuus saattaa olla hyvinkin kannattava.

Tuskin kenelläkään on hallussaan lopullista totuutta siitä, mitä esineiden internetissä voi ja kannattaa tehdä. On kuitenkin vaikea nähdä, miten muiden tekemisiä sivusta seuraamalla voisi pysyä teknologisen kehityksen huipulla. Läpimurtoa on vaikea tunnistaa juuri silloin, kun se on tapahtumassa ja kun se on jo tapahtunut, siihen voi olla liian myöhäistä liittyä mukaan.

LapimurtoSivustaseuraajat pyrkivät minimoimaan kokeiluihin liittyvät riskin, mutta näin tehdessään ne tulevat ottaneeksi suuremman riskin, jonka vakavin seuraus on lipeäminen ulos korkean jalostusasteen kategoriasta. Kaikki tietävät, kuinka helppoa on kilpailla hinnalla kiinalaisten kanssa.

Kuinka tullaan supervallaksi?

Heli Antila, teknologiajohtaja, Fortum Oyj

HeliAntilaAjoin äskettäin junalla Pekingistä etelään. Kuudensadan kilometrin matkalla vaunun ikkunasta ei näkynyt juuri muuta kuin ruskeanharmaata utua. Se oli savua eikä sumua. Pienhiukkasia.

Kiinalaiset ymmärtävät hyvin, mistä on kyse. Kiinan kasvava keskiluokka rikastuu, mutta se myös sairastelee paljon. Kiinalaisetkin osaavat laskea sairauksien ja ympäristötuhojen taloudellisia ja inhimillisiä kustannuksia.

Kiinalla on monta hyvää syytä tehdä hartiavoimin työtä energiantuotannon ja liikenteen päästöjen pienentämiseksi.

Maa on maailman suurin tuulivoiman tuottaja, ja viime vuonna tuulienergiaa tehtiin Kiinassa jo enemmän kuin ydinvoimaa. Kiina on ottanut ykköspaikan myös aurinkoenergiassa. Gobin autiomaahan suunnitellaan aurinkovoimalaa, joka tuottaisi energiaa miljoonalle kiinalaiselle.

Uusi tehokkaampi energiateknologia parantaa elämän laatua ja tarjoaa työtä kiinalaisille. Kaikkea kiinalaiset eivät kuitenkaan ehdi keksiä. Puhtaiden teknologioiden kehittelyssä riittää työtä koko maailmalle, vuosikymmeniksi eteenpäin.

Kuka pelastaa maailman?

Suomessa on vain viisi miljoonaa asukasta. Suomalaiset yritysjohtajat puhuvat usein sumuisista näkymistä. Jotkut heistä jopa levittelevät käsiään sen näköisinä niin kuin eivät tietäisi mitä tekisivät.

Minusta tulevaisuus ei näytä kovinkaan sumuiselta. Maailmassa on krooninen tarve puhtaasta energiasta, vedestä, ilmasta ja ruoasta. Suomella on mahdollisuus nousta puhtaiden teknologioiden piilaaksoksi.

Suomella Älykkäiden sähköverkkojen kehittäjinä me olemme jo nyt maailman huipulla, kuten myös kaukolämmössä. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Aalto-yliopistossa kehitetään ratkaisuja, jotka voivat mullistaa sähkön varastoinnin.

ABB:n suomalaiset insinöörit ovat rakentaneet aurinkosähköön tarvittavista inverttereistä satojen miljoonien bisneksen.

Tuorein aluevaltauksemme on geotermisen energian yhteishanke, jonka Fortum ja St1 toteuttavat Espoossa. Kallioperään tullaan poraamaan kaksi seitsemän kilometrin syvyistä reikää, josta pumpattava lämpö voisi tyydyttää jopa kymmenen prosenttia Espoon kaukolämmön tarpeesta.

InsinooritJos yksi reikä toimii, miksi emme poraisi kymmentä? Jos Espoon laitos osoittautuu läpimurroksi, mikä estää myymästä samaa ratkaisua Varsovaan? Jos vesi höyrystyy 7 kilometrissä, kuinka kuumaa on 12 kilometrissä? Kuinka suuri osan maailman energiantarpeesta voitaisiin tuottaa geotermisellä energialla?

Näin insinöörit ajattelevat. Mutta insinöörit eivät voi yksin pelastaa maailmaa. Muitakin tarvitaan.

Elinkeinoministeri Olli Rehn sanoi viime viikolla, että Suomen kannattaisi pyrkiä puhtaan teknologian supervallaksi. Idea on oikein hyvä, koska se perustuu todelliseen tarpeeseen ja todellisiin vahvuuksiin.

Asennevamma ja riskien pelko

Superluokan menestyksen tiellä on kuitenkin muutamia esteitä. Suurin niistä on asenne.

Suomi rakastaa tyypillisesti yhtä totuutta kerrallaan. Niin sanottujen viheliäisten ongelmien ratkaisuun tällainen asenne sopii kuitenkin hyvin huonosti. Takerrumme yhteen ja usein keskusjohtoisesti kehitettyyn näkemykseen, jonka kyseenalaistaminen on vaikeaa.

Meillä on myös selvää taipumusta itsekeskeiseen ajatteluun. Tarjoamme mielellämme omiin intresseihimme sopivia valmiita ratkaisujamme muulle maailmalle sen sijaan, että selvittäisimme avoimin mielin, mihin maailma on menossa.

IdeoidenKolmas ongelma on kykymme kestää riskiä. Suomen liike-elämä on tottunut tiukkaan talousohjaukseen, joka muokkaa varsinkin suurten yritysten ilmapiiriä ja päätöksentekoa. Tuhansittain kiinnostavia ideoita jää toteuttamatta, koska ideoiden kehittäjät eivät osaa tai uskalla laskea tulevia kassavirtoja. Kukapa niitä tietäisi?

Suomen teollisuuden tuotanto on pudonnut 7 prosenttia vuodesta 2010. Saksan tuotanto on kasvanut samaan aikaan 9 prosenttia. Saksan teknologiaintensiivisyys on kasvanut hieman, Suomen laskenut selvästi.

Kylmät numerot viittaavat siihen, että tarvitsemme keinoja suomalaisen tuotannon myymiseen maailmalle. Lisäksi me tarvitsemme asennemuutoksen, joka lisää suuryritysten rohkeutta ja riskinottoa.

Jos suuret firmat eivät uskalla innovoida itse, niiden kannattaa tutustua pk-yrityskentän tekemisiin. Suomen rohkeimmat ja kasvuhakuisimmat innovaattorit ovat siellä.

Pomosi joutui apatian valtaan

Terho Puustinen, toimitusjohtaja, yrittäjä, Pure Media Company Oy

Teknologia-blogi_Puustinen_TerhoTuttu yrittäjä on lähdössä messuille Düsseldorfiin. Mies puhisee innosta ja ryhtyy selvittelemään muiden messuoperaatiota suunnittelevien suomalaisyritysten nimiä. Olisi hienoa tehdä yhdessä jotakin joka säväyttää. Selvitystyön tulos on pieni shokki. Listalta löytyy vain yksi suomalainen nimi. Se on yrittäjän oma firma.

Okei, kyse voi olla siitä että kaikki ovat menossa myöhemmin Milanoon. Tarkistetaan. Sinne onkin jo enemmän lähtijöitä, kokonaista kolme yritystä. Teollisuudessa työskentelevä yrittäjäystäväni ei voi ymmärtää tällaista.

Vaikka kuinka olisi raha tiukassa, teollisen valmistuksen eurooppalaisille messuille pitäisi löytyä Suomesta sata näytteilleasettajaa. Vai ajattelevatko yritysten johtajat, että uusien ulkomaisten asiakkaiden luottamus voidaan voittaa sähköpostissa?

Keskustelemme tarinan johtopäätöksistä pitkään ja perusteellisesti. Yrittäjän mielestä kyse ei voi olla muusta kuin johtamisen flegmatisoitumisesta. Samaan aikaan kun palkansaajia hiillostellaan laittamaan nimensä yhteiskuntasopimukseen, yritykset luistelevat myyntityöstä, joka on yhtä tärkeä asia kuin tuotannon kilpailukyky.

Mennään Milanoon sitten ensi vuonna, eikö niin? Joo ymmärrän, olisi varmasti tärkeä reissu. Mutta meidän täytyy saada ensin numerot kuntoon ennen kuin uusia panostuksia voidaan tehdä. Kai sä tajuat.

Käsi sydämelle, yritysten johtajat ja omistajat. Käydäänkö firmojenne johtoryhmissä tällaisia keskusteluja? Paineleeko talousjohtaja jarruja, kun myynti pyytää pelitilaa toimintaan? Vai onko jo kaikki voitava tehty, keinot käytetty ja takki tyhjennetty?

Mahdollisuuksia tuottavuusloikkiin

Pitkä vaikeiden vuosien putki on syövyttänyt varmasti monien johtajien motivaatiota ja tulevaisuudenuskoa. Osa porukasta on sortunut ilmiselvään selittelyyn. Ja selityksiähän meillä riittää:
– Euro oli hyvä kunnes ei enää ollutkaan.
– Saksan pitäisi elvytyksen ja eurooppalaisen solidaarisuuden hengessä ostaa enemmän heikompien maiden tuotteita, mutta kun ei se osta.
– Kukaan ei osannut ennustaa Venäjän poliittisen riskin toteutuvan tällä tavalla (eikä kukaan enää halua muistella niitä vuosia, jolloin Helsingissä naurettiin avoimesti ruotsalaisten varovaisuudelle idässä).

YrittajatMinulle on kerrottu, että teollisuuden vanhakantaisimmat yrittäjät odottavat kädet ristissä faksin vieressä, että tilauksia tulisi ja vanhat hyvät ajat alkaisivat uudelleen. Nettisivujen kehitys on jäänyt edelliselle vuosituhannelle ja mainosmateriaalit ovat veljenpojan tuottamia. Hän on halpa koska on opiskelija.

En tiedä, kuinka tosia tällaiset tarinat ovat. Eri puolilta korviini kantautuvat todistukset viittaavat kuitenkin siihen, että suomalaiset yritykset voisivat tehdä enemmän oman tilanteensa hyväksi kuin nyt tekevät.

Passiivisuus on paha ja alkeellinen virhe. Se voidaan kuitenkin kääntää huikeaksi mahdollisuudeksi: Miettikää, miten hyvin suomalaiset yritykset menestyisivät, jos ne tekisivät myyntityötä aktiivisesti ja markkinointia kiinnostavasti. Millaisia tuottavuusloikkia firmat voisivat ottaa, jos ne tuntisivat asiakkaiden tarpeet paremmin?

Ei onnea, vaan tiedustelutietoja

Esimerkkiä voi katsoa Ruotsista tai sitten vielä lähempää.
Suomesta löytyy tänäkin vuonna satoja menestyviä firmoja, pieniä ilon saarekkeita, joista ei juuri ulospäin huudella. Näiden yritysten olemassaolo todistaa, ettei suomalaisessa ihmisessä ole mitään sellaista elimellistä vikaa, joka estäisi johtamasta oikein tai menestymästä niin valmistuksessa kuin myynnissäkin.
Ajatelkaa. Sadoittain huippujohtajia ja tuhansittain huippumyyjiä – Suomessa!

VainMenkää heidän luokseen ja kyselkää. He kertovat mielellään, ettei menestys ole tullut helpolla. Tai jos onnea onkin ollut matkassa, niin pelkästään sen varassa ei olla missään nimessä pärjätty.

Kova työ ei suinkaan tarkoita perinteistä pään hakkaamista niin sanottuun harmaaseen kiveen siinä toivossa, että kivestä pääsisi lopulta läpi verissä päin. Menestyjiä yhdistää ennemminkin herkkyys kuin brutaali voimankäyttö. Herkkyys tarkoittaa huolellisuutta asiakkaan kuuntelemisessa ja tiedustelutietojen hankinnassa. Niiden avulla kivi voidaan kiertää.

Mutta ilman oikeita tiedustelutietoja ei voi olla oikeaa tilannekuvaa.  Tiedustelutietojen hankkiminen on hyvin vaikeaa, jos kosketusta asiakkaaseen ei ole tai suhde on etäinen.
Suomalaisen teollisuuden parhaat tarinat osoittavat vääräksi sen väitteen, ettei suomalainen osaa myydä. Vain se on varmuudella totta, että jotkut suomalaiset eivät viitsi myydä.

Robotti tulee, Suomi torkkuu

Cristina Andersson, robotisaatioon erikoistunut liikkeenjohdon konsultti, Develor Oy

Cristina Andersson

Suomessa on yli sata professoria, jotka tekevät tiedettä taiteiden tutkimuksen aloilla. Kielitieteiden ja kirjallisuuden parissa touhuaa yhteensä 150 professoria. Teologian polttavia kysymyksiä pohtii lähes 40 aiheeseen erikoistunutta professoria mutta robotiikkaa ei yksikään.

En väitä, että Suomi käyttää liikaa resursseja taiteen tutkimukseen mutta siitä olen varma, että robotteihin pitäisi panostaa enemmän. Vaikea sanoa, ohittaako yhdenkään teknillisen yliopiston robottiosaaminen sitä, mitä Teuvan Aikuiskoulutuskeskuksessa tiedetään. Toinen aiheeseen perehtynyt opinahjo löytyy idästä: Pohjois-Karjalan Aikuiskoulutuskeskus. Hienoa, että meillä on Teuva ja meillä on Joensuu.

Robotiikka ja siihen kytkeytyvä keinoäly kehittyvät kuitenkin sellaista vauhtia, että teema pitäisi nostaa kaikkien teknillisten yliopistojen ja korkeakoulujen tärkeimpien tutkimusteemojen joukkoon. Valtiovallan tulisi laatia pikaisesti robotiikkaan ja keinoälyyn pureutuva strategia, joka tempaisee Suomen jälkijunasta nopeiden omaksujien kärkiryhmään. Myös yritysten, puolueiden ja ay-liikkeen kannattaisi paneutua perusteellisesti tähän ilmiöön, robotisaatioon, joka mullistaa pian työn, talouden ja yhteiskunnan rakenteet.

Robotit hoitavat rutiinitöitä

Kyse ei ole siitä, ovatko robotit hyviksiä vai pahiksia. Että pitäisikö robotit torjua vaikkapa siksi, että niiden tuloon liittyy ongelmia kuten etiikka tai turvallisuus. Ongelmat vaativat huomiota ja niihin täytyy etsiä ratkaisuja, mutta robottien etenemistä ei voi estää.

Robotit_hyviksiaMaailmassa on satoja tuhansia innovaattoreita, joiden unelmana on ihmisen kaltaisten ja ihmistä etevämpien keino-olentojen luominen. Jos me käännämme selkämme tälle ilmiölle, Yhdysvaltain puolustusteollisuus, venäläiset oligarkit ja kiinalaiset tehtailijat hoitavat homman ja korjaavat hyödyn.

Oman kokemukseni perusteella ennustan, että vuonna 2030 robotit hoitavat Suomessakin kokonaisia arvoketjuja. Esimerkki nakkikioskilta, jonne suuntaamme hiukopalalle hauskan lauantai-illan päätteeksi: Hampurilaisen pyöräyttää robotti, joka saa tarvitsemansa lihat ja sipulit tuotantoketjulta, joka on robotisoitu pellolta navettaan, tehtaaseen ja logistiikkaan saakka. Ihmiselle jää tässä ketjussa eniten luovuutta vaativa työ kuten uusien reseptien, konseptien ja kampanjoiden kehittely.

Sairaanhoidossa ja vanhusten hoidossa robotit voivat ottaa vastuun rutiininomaisista työvaiheista, jotka vapauttavat henkilökunnan aikaa vaikeiden tapausten analysointiin ja vuorovaikutukseen potilaiden kanssa. Robotit suorittavat jo nyt monia leikkauksia laadukkaammin kuin kirurgin käsi.

AikaaVuoden 2030 kodeissa robotit siivoavat, valmistavat ruokaa, lajittelevat roskat ja hoitavat puutarhoja. Meille jää enemmän aikaa kaikkeen siihen, mihin aika ei nyt riitä. Elämän laatu paranee. Virheiden ja vahinkojen määrä vähenee.

Henkilökohtainen robotiikka tuo käyttöömme kyberosia, jotka tarjoavat lisävoimaa fyysisesti raskaaseen työhön. Se jolla ei ole jalkaa, saa jalan takaisin.

Robottien kyvykkyyden ja hinnan suhde paranee niin nopeasti, että edellä kuvaamani skenaariot saattavat toteutua jo aikaisemmin kuin vuonna 2030. ABB:n kehittämä ja valmistama älykäs teollisuusrobotti (sellainen joka tekee työtä ihmisen kanssa) maksaa tällä hetkellä 50 000 euroa, eli yhtä paljon kuin laadukas henkilöauto. Jo kymmenen vuoden kuluttua voimme todennäköisesti hankkia koteihimme monin verroin edellä mainittua robotteja etevämpiä apureita noin tuhannella eurolla. Roboteista tulee yhtä yleisiä ja arkisia kulutushyödykkeitä kuin astianpesukoneista, televisioista ja tietokoneista.

Sitä ennen meidän pitäisi kuitenkin miettiä, miten ihmisten ja robottien väliset suhteet hoidetaan: Millainen eettinen koodi roboteille ohjelmoidaan? Miten estetään se, ettei robotteja käytetä rikollisiin tarkoituksiin? Millaisen offline-kapasiteetin robotti tarvitsee, jos se menettää yhteyden tietoverkkoon? Miten ihmiset saavat elantonsa, kun robottien rooli kansantalouden tuotannon tekijöinä kasvaa?

Robotisoidaan KAIKKI mitä voidaan?

Mitä Suomi voisi voittaa robottien avulla ja mitä menettää, jos mahdollisuuksiin ei tartuta?

Juuri tällä hetkellä Suomi ajattelee jotakin muuta. Kaikki puolueet puhuvat suomalaisten työpaikkojen puolesta ja yrittävät keskustella maahanmuuttajista, mutta Etelarantayksikään ei puhu eikä edes ohjelmissaan paneudu robotteihin tai keinoälyyn. Tämä on lyhytnäköistä mutta ymmärrettävää.  Kohta on taas vaalit, eikä yksikään puolue voita vaaleja hehkuttelemalla robottien mahdollisuuksia.

Myös Etelärannan kannanotot kaipaavat päivittämistä. Teollisuuden tuottavuushyppy syntyy varmemmin ihmisten ja robottien yhteistyötä kehittämällä kuin määräämällä ihmisille viisi prosenttia pitempi työaika.

Ei riitä, että mainitaan käsitteet digitalisaatio ja esineiden internet. Tarvitaan keinoälyä ja robotteja, jotta suomalaiset voivat jalostaa digitalisaatiosta uusia mullistavia liiketoimintoja, tuotteita ja palveluita. Tulevaisuus kannattaa rakentaa siltä pohjalta, että kaikki mikä voidaan robotisoida, robotisoidaan.

Investoi korviin ja koneisiin

Jarno Sinisalo, tuotantojohtaja, Purso Oy

Teknologia-blogi_JarnoSinisaloTässä firmassa investoidaan aina, kun ollaan saatu tulevaisuudesta vähänkin näkemystä. Rohkeus investointeihin on ollut toiminnan ytimessä vuodesta 1959, jolloin Purso perustettiin. Täällä mietitään lähes joka päivä, koska voitaisiin laajentaa, hankkia robotteja tai kehittää tuotantolinjoja.

Purso on käyttänyt keskimäärin yhdeksän prosenttia liikevaihdostaan investointeihin viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Olemme ymmärtäneet, että niiden avulla voidaan parantaa jatkuvasti laaduntuottokykyä, jalostusastetta, tuottavuutta ja työskentelyn olosuhteita. Jos jäädään paikoilleen, kehitys loppuu.

Purso tekee Nokialla alumiinituotteita maalle, merelle ja ilmaan. Ostamme alumiinibillettejä, ajamme ne kaasu-uuniin ja kuumennamme noin 500 asteeseen. Lämpö pehmittää alumiinin, jolloin se voidaan ajaa valtavalla voimalla muotin läpi. Muottia sanotaan tällä alalla suulakkeeksi ja toimintaa pursottamiseksi.

Purson varastossa on tuhansia erilaisia suulakkeita asiakkaiden erilaisia tarpeita varten. Investointi-innostuksen ansiosta Purso pystyy tarjoamaan laadukkaita tuotteita kilpailukykyiseen hintaan. Firman vahvuus on pysynyt ennallaan 230 henkilössä, mutta alumiinituotteiden toimitukset ovat lähes tuplaantuneet.

Kädet eivät tärise

Mutta ei kisoja pelkästään tehoilla voiteta. Muutkin investoivat. Esimerkiksi Puola parantaa tällä hetkellä teknologista tasoaan suorastaan räjähdysmäistä vauhtia. Uusia laitoksia on tullut paljon.

KorkeaKun Purso ei voi varsinaisesti kilpailla fyysisellä läheisyydellä, meidän pitää satsata erityisen paljon henkiseen puoleen. Nopeutta täytyy olla, ja herkkää kuuloa asiakkaiden tarpeita varten. Korkea työmoraali on välttämättömyys. Tehdään räätälöintiä, autetaan suunnittelussa ja toimitetaan täsmälleen se, mitä luvataan.

Koko Purson henkilöstö on tekemässä tätä työtä yhdessä. Kun tähän luotetaan, meidän on oikeastaan aika helppo edetä. Investointien onnistumiselle on hyvät edellytykset, kun henki on kunnossa. Kädet eivät tärise yhtään.

Huippuluokan työkalut parantavat työn mielekkyyttä. Töissä viihtyy paremmin, kun aika ei mene turhaan räknäämiseen reistailevien vehkeiden kanssa. Investoinnit auttavat ihmisiä onnistumaan työssään.

Ne nykyajan nuoret

Nuorista pursolaisista huomaa hyvin, kuinka yhteiskunta muuttuu. Tilinauha on tärkeä, mutta ei suinkaan tärkein motivaattori. Vanhanaikainen keppijumppa ei toimi ollenkaan.

MonetEsimiesten pitää käyttää nyt enemmän aikaa vuorovaikutukseen kuin viime vuosituhannen puolella käytettiin. Kaikkien pomojen kärsivällisyys ei välttämättä riitä kaikissa tilanteissa. Hyödyt ylittävät kuitenkin monin verroin vaivannäön kustannukset.

Nuoret suomalaiset osaavat hakea tietoa globaalisti, paljon laajemmin kuin minä olen oppinut hakemaan. Monet heistä ovat ulospäinsuuntautuneita ja uskaltavat kertoa näkemyksistään pelottomasti ja ilman rajoituksia. Monet heidän ideoistaan ovat yllättäviä ja osa niistä on suorastaan poskettomia. Joukossa on kuitenkin kultajyviä, joita kokeneet mutta urautuneet keski-ikäiset eivät tulisi koskaan ajatelleeksi.

Ja juuri kun ehdimme kuvitella, että tämä on niin sanotusti kypsää bisnestä, eteen tulee kiinnostava tilaisuus hyppäykseen uudelle epämukavuusalueelle.

Sisäisen palaverin lumous

Teknologia-blogi_JuhaniLehtiJuhani Lehti, toimitusjohtaja, Tampereen Konepajat Oy

Sain kutsun suuren suomalaisen kaupunkiseudun masinoimaan tilaisuuteen. Kaupunginjohtajan allekirjoittamasta kirjeestä kävi ilmi, että tarkoituksena on miettiä ideoita, joita voitaisiin tarjota sitten Guangzhoun alueelle Kiinaan.

Kirjeestä oli pääteltävissä neljä asiaa:
1. kaupungilla on vähän ylimääräistä rahaa
2. kaupunki on palkannut konsultin
3. kaupungin johto haluaa lähteä yrittäjien kanssa reissun päälle
4. kaupunki on päättänyt projektista, vaikka siltä puuttuu projektin idea.

Eniten minua hämmästytti kuitenkin se, ettei tilaisuuden järjestäjien tai kutsuttujen joukossa ollut yhtäkään kiinalaista nimeä. Jotain on ilmeisesti tarkoitus myydä, mutta asiakkaat puuttuvat keskustelusta. Mietimme omalla porukalla, mitä ihmiset mahdollisesti voisivat tarvita toisella puolella maapalloa.

Tämä on esimerkki tyypillisestä suomalaisesta hankepuuhastelusta. Tapaus saattaa kuitenkin tulla paljastaneeksi vielä hankkeitakin suuremman ongelman:

Se on taipumuksemme sisäisten palavereiden suosimiseen asiakastapaamisten kustannuksella. Menemme asiakkaisiin vasta sitten, kun on pakko, kun omilta toimistohommilta ehdimme. Ilmiö korostuu suurissa firmoissa.

Olisi ehkä liian helppo sanoa, että tämä johtuu ihmisen luontaisesta laiskuudesta. Muutamat kilpailevat kansat onnistuvat nimittäin sen torjunnassa paremmin kuin suomalaiset. Tässä maassa ei ole liikaa ihmisiä, jotka tuntisivat voimakasta vetoa epämukavuusalueelle.

Kuukaudessa vain yksi palaveri?

Sisäisten palavereiden vetovoima vaatii tarmokasta torjuntatyötä johtajilta. Pomojen pitäisi tehdä kaikkensa, jotta he ja heidän alaisensa voisivat käyttää mahdollisimman paljon aikaa asiakkaiden kanssa. Liian monet johtajat seurustelevat lähinnä juristien ja konsulttien kanssa.

Sisäisten
Jos asiakastyötä ei tehdä, ollaan äänekkäimpien gurujen, pinnallisten medioiden ja ylikuumentuneiden trendien varassa. Tämän ajan suurin hype on tietenkin cleantech. Kakkosena tulee esineiden internet.

Se on selvää, että ympäristön ja ilmaston hyväksi pitää kehittää ratkaisuja, kuten myös se, että nettiä voi hyödyntää monenlaiseen asiaan. Cleantechissä on kuitenkin käynnissä raju itsepetos. Julkisen vallan voimakkaalla myötävaikutuksella Suomi on kehittänyt leikin, jossa lähes minkä tahansa vehkeen kylkeen voidaan lyödä cleantech-tarra. Pian puolet työtätekevistä saa elantonsa cleantechistä.

Sisäisissä palavereissa hoksataan, että mehän voidaan leimata lähes kaikki bisnekset cleantechiksi. Luodaan ominaisuuksia, joiden kehutaan edustavan tavaroiden internetin aikakautta. Katse kohdistuu kuumaan hypeen, siihen minkä ympärillä kaikki muutkin pörräävät, eikä silloin tartuta niihin ongelmiin, joihin asiakkaat oikeasti haluaisivat ratkaisun.

Syntyy noloja tilanteita, kun myyntimies esittelee koneen käyttäjälle edistyksellisiä teknologioita, joista käyttäjä joutuu kysymään: mitä minä tuolla teen? Aina ei myyntimieskään tiedä.

Omassa yrittäjän työssäni olen huomannut, että perustoimialoilla voi perustuotteestakin saada erittäin hyvän hinnan, kun se tuo todellisen avun asiakkaan tilanteeseen. Hinta voi olla useita kymmeniä prosentteja korkeampi kuin kilpailevalla tuotteella, joka ei auta ostajaa.

Näiden syiden takia olen päättänyt, että minulla on omassa firmassa vain yksi palaveri kuukaudessa. Muut asiat hoidetaan lennosta.

Halpistelu on vaarallista

Ujoutemme on ongelma, mutta siihen liittyy valtava mahdollisuus niin kuin edellä kuvasin. Samantapainen korjausliike tarvitaan suurten yritysten hankintatoimen uudelleenarviointiin. Tällä hetkellä suuryritysten globaalina strategiana on ostaa halvinta. Karsitaan kuluja. Ei saa tuhlata!

HalpisteluHalpistelu aiheuttaa kuitenkin suuria vahinkoja. Talousjohtaja sanoo jälleen kerran johtoryhmän kokouksessa, että kannattavuutta pitää parantaa. Se tehdään esimerkiksi vaihtamalla koneen laadukkaat vaihteet surkean kiinalaisen valmistajan aikaansaannoksiin.

Hieno homma:
Hintaa voidaan pudottaa 5 prosenttia, koska kustannukset putoavat 7 prosenttia – kunnes sitten sisäiset laatukustannukset nousevat 3 prosenttia, ulkoisen reklamaation kustannukset 3 prosenttia ja asiakastyytyväisyys laskee.

Tällainen halpistelu ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin loputtomaan säätämisen, hyvittelyn ja turhautumisen kierteeseen. Kestäviä tuloksia ei tehdä näin vaan siten, että mennään asiakkaan luokse miettimään ratkaisua, jotka nostavat hänen tuottavuuttaan 50 prosenttia. Kuunnellaan, palataan kotiin, tehdään muutokset ja tullaan vuoden kuluttua takaisin 20 prosenttia korkeamman hinnan kanssa.

Tämä saattaa kuulostaa liian yksinkertaiselta ollakseen totta. Mutta omien ja kollegojen kokemusten perusteella tiedän, että tällaisia läpimurtoja tapahtuu Suomenkin liike-elämässä sadoittain joka ikisenä vuoden päivänä. Jokaisella toimialalla on yrityksiä, joiden kannattavuus on reippaasti parempi kuin keskitien kulkijoiden.

Nämä ovat kuitenkin hyvin harvoin sellaisia tapauksia, jotka ostavat kaupasta aina halvinta tavaraa.